AEL myönsi 250 000 euroa apurahoja – suurin potti meni biotulostamiselle

Ammattienedistämissäätiö AEL on jakanut vuoden 2023 apurahansa. Apurahan saajiksi valittiin kuusi hanketta, jotka edistävät kiertotaloutta, vihreää siirtymää, tekoälyn hyödyntämistä ja liiketoiminnan vastuullisuutta.

Tutkimustyöhön käytettäviä välineitä pöydällä. Taustalla biotulostin.

Suurimman, 150 000 euroa, apurahan saanut Brinter Oy kehittää ja valmistaa 3D-biotulostusteknologiaa.

Kesän ajan auki olleeseen apurahahakuun tuli yhteensä noin 300 hakemusta, mikä oli lähes kaksinkertainen määrä vuoteen 2022 verrattuna. AEL:n hallitus päätyi jakamaan 250 000 euroa apurahoja kuudelle hankkeelle.

Suurimman yksittäisen apurahan, 150 000 euroa, saa turkulainen Brinter AM Technologies Oy. Yritys kehittää ja valmistaa 3D-biotulostusteknologiaa lääke- ja bioteknologiateollisuudelle. Biotulostusteknologia mahdollistaa yksilöllisten kudosten ja elinten luomisen sekä personoitujen lääkkeiden valmistamisen.

– Biotulostuksen avulla voimme luoda laboratoriossa esimerkiksi ihokudosta, jota voidaan käyttää ihonsiirtoon vakavan palovamman jälkeen. Biotulostus sopii myös lääketestaukseen ja -tutkimukseen. Sen sijaan, että testattaisiin uusia lääkkeitä eläimillä tai ihmisillä, tutkijat voivat käyttää 3D-biotulostettuja kudoksia. Se tekee prosessista turvallisemman ja eettisemmän, kertoo Brinterin toimitusjohtaja Tomi Kalpio.

Apuraha nopeuttaa uuden teknologian käyttöönottoa

Saamansa apurahan avulla Brinter kehittää avoimen arkkitehtuurin biotulostukseen ja chat-pohjaisen järjestelmän 3D-mallien generointiin. Teknologian avulla terveydenhuollon ja bioteknologian ammattilaiset voivat suunnitella ja tulostaa biologisia kudoksia ilman erikoiskoulutusta. Avoimen arkkitehtuurin toteutuksen lähdekoodit ja dokumentaatio tulevat julkisesti saataville.

– Yrityskohtaiset järjestelmät, monimutkaiset ohjelmistot ja jyrkkä oppimiskäyrä hidastavat biotulostusteknologian valjastamista terveydenhuollon käyttöön. Projektimme pyrkii ratkaisemaan nämä haasteet. Saamamme merkittävän apurahan avulla teemme biotulostuksesta saavutettavampaa ja käyttäjäystävällisempää, Kalpio kertoo.

AEL:n apuraha on tarkoitettu hankkeille, jotka luovat uudenlaisia, skaalattavia innovaatioita suomalaiseen elinkeinoelämään. AEL-säätiön hallituksen jäsenen ja apurahatoimikunnan puheenjohtajan Riikka Heikinheimon mukaan biotulostusteknologia edustaa hyvin korkeaa teknologiaa, joka leviää aina laajempaan käyttöön pitkällä viiveellä.

– Brinterille myöntämämme apuraha on tarkoitettu nopeuttamaan 3D-biotulostamisen käyttöönottoa Suomessa. Toivon voivamme näin osaltamme varmistaa, että tällainen teknologinen osaaminen juurtuu Suomeen ja pysyy täällä.

Vauhtia vihreään siirtymään ja vastuulliseen liiketoimintaan

Brinterin lisäksi AEL:n vuoden 2023 apurahan saavat Aimiten Oy, Arkkitehtitoimisto Skammi Oy, Demos Helsinki, Ethica Oy ja Suomen Nuorkauppakamarit ry. Kaksi jälkimmäistä saivat apurahan myös vuonna 2022.

Apurahoilla luodaan kiertotalouden koulutuspaketti, vauhditetaan vihreää siirtymää, autetaan yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa vastuullisemmaksi, lisätään tietoisuutta uudistavasta liiketoiminnasta ja luodaan työkaluja tekoälyn hyödyntämiseen.

– On ilo tukea näin monipuolista joukkoa innovatiivisia, tässä ajassa kiinni olevia hankkeita. Yllätyimme positiivisesti siitä, kuinka valtavasti hakemuksia saimme. Joukossa oli useita hyviä, kriteerimme täyttäviä hakemuksia, joista poimimme mielestämme parhaimmat, Riikka Heikinheimo sanoo.  

AEL-säätiön tavoitteena on edistää yritysten, organisaatioiden ja ihmisten – ja sitä kautta koko Suomen – kilpailukykyä. Siksi hankkeiden oppien ja lopputulosten täytyy olla myös muiden hyödynnettävissä veloituksetta.

– Olemme selvästi onnistuneet löytämään paikkamme apurahojen jakajana omalla, kapealla alueellamme. Tuemme hankkeita, jotka edistävät elinkeino- ja työelämän kehittymistä laajasti – emme siis rahoita puhtaasti tieteellistä tutkimusta tai operatiivista liiketoimintaa.

Myönnetyt apurahat

Arkkitehtitoimisto Skammi Oy, 10 000 euroa

Apuraha myönnettiin hankkeeseen, jossa tuotetaan opetusmateriaalia kiertotalouden edistämiseen pientalorakentamisessa. Hankkeessa toteutetaan koulutuspilotti, jota tarjotaan alan toimijoille ja opiskelijoille, arkkitehtitoimiston asiakkaille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Opetusmateriaali tulee vapaasti verkosta ladattavaksi.

Suomen Nuorkauppakamarit ry, 15 000 euroa

Apuraha myönnettiin Vastuullinen Bisnes -haasteeseen, jossa kerätään ja jaetaan esimerkkitarinoita suomalaisista organisaatioista, jotka ovat kehittäneet liiketoimintaansa vastuullisemmaksi. Tarinoiden pohjalta kehitetään työkalupakki, jonka avulla yritykset ja henkilöstö voivat kehittää osaamistaan vastuullisuusasioissa.

Ethica Oy, 16 000 euroa

Apuraha myönnettiin uudistavan liiketoiminnan tietoisuuden lisäämiseen ja kouluttamiseen. Kyseessä on jatkohanke liiketoiminta-ajattelua uudistaville pelikorteille, joiden kehittämiseen AEL myönsi apurahan vuonna 2022. Nyt Ethica keskittyy viestimään yrityksille pelikorteista ja uudistavasta liiketoiminnannasta. Hankkeeseen sisältyy viestintää, blogisarja, podcast-sarja ja avoin koulutus- ja verkostoitumistilaisuus.

Demos Helsinki, 29 000 euroa

Apuraha myönnettiin organisaatioille suunnatun Vihreän siirtymän tutka -työkalun kehittämiseen. Tutka auttaa organisaatioita hahmottamaan, minkälaista osaamista ne tarvitsevat menestyäkseen vihreän siirtymän eri vaiheissa. Demos Helsinki kehittää työkalua yhdessä yritysten ja oppilaitosten kanssa.

Aimiten Oy, 30 000 euroa

Apuraha myönnettiin pk-yrityksille suunnatun sivuston ja Tekoälyapurin kehittämiseen. Tarkoituksena on tehostaa tekoälyn hyödyntämistä liiketoiminnassa. Hanke tarjoaa pk-yrityksille käytännön työkaluja, ajankohtaista tietoa ja yksilöityä opastusta.

Brinter AM Technologies Oy, 150 000 euroa

Apuraha myönnettiin avoimen arkkitehtuurin ja chat-pohjaisen 3D-mallien generointiin tarkoitetun järjestelmän kehittämiseen. Järjestelmä räätälöidään tutkimusmaailman ja teollisuuden tarpeisiin, ja tavoitteena on tehdä biotulostuksesta saavutettavampaa ja käyttäjäystävällisempää. Ohjelmisto toteutetaan avoimella lähdekoodilla.

Lue lisää

Historia

Säätiömme juuret ovat viime vuosisadan alussa, jolloin Suomi oli voimakkaan teollistumisen edessä. Tarvittiin monenlaista koulutusta ja tähän tarpeeseen vastasi vuonna 1922 perustettu Ammattienedistämislaitos.

Pysy ajan tasalla!

Kirjaudu sisään​