Apurahojen turvin tehdään markkinointia, tutkimusta ja digitaalista kehitystyötä

Ammattienedistämissäätiö AEL myönsi viime vuonna yhteensä 50 000 euroa apurahoja erilaisille kehityshankkeille. Apurahat ovat olleet jopa ratkaisevassa roolissa hankkeiden tulevaisuuden kannalta.

AEL myönsi joulukuussa vuonna 2021 apurahaa Talous ja nuoret TAT ry:lle markkinoinnin kehittämiseen, Autoalan pätevöitymisohjelma APO:lle toiminnan kehittämiseen sekä Tampereen 4H-yhdistykselle työnvälityssovellus Helpin markkinointiin. Osa hankkeista on saatu jo päätökseen, ja osassa hanke etenee vielä syksyn aikana. Apurahat ovat merkittävässä roolissa hankkeiden kehittämisessä. Niiden avulla on rahoitettu opinnäytetyö sekä kehittämisseminaari, palkattu markkinointikoordinaattori sekä kehitetty digitaalista alustaa.

Nuoret bisneskurssilaiset tietokoneen äärellä
TATin Bisneskurssit ovat toisen asteen opiskelijoille suunnattuja kursseja, jotka keskittyvät kolmeen osa-alueeseen: talouden hallintaan, työelämätaitoihin sekä yrittäjyysosaamiseen.

Nuorten Bisneskursseja voidaan tarjota yhä useampaan oppilaitokseen

TAT ry:lle joulukuussa 2021 myönnetty 20 000 euron apuraha suunnattiin nuorten Bisneskurssien kahteen eri osa-alueeseen: kurssien markkinointiin sekä digitaalisen alustan kehittämiseen.

TATin Bisneskurssit ovat toisen asteen opiskelijoille suunnattuja kursseja, jotka keskittyvät kolmeen osa-alueeseen: talouden hallintaan, työelämätaitoihin sekä yrittäjyysosaamiseen. Kurssin oppimateriaalit löytyvät digitaaliselta alustalta, johon opettajat voivat maksutta rekisteröityä.

”Olemme järjestäneet markkinointitapahtumia ja kurssien koulutuksia opettajille ja opinto-ohjaajille. Syksyllä tiedossa on vielä sosiaalisen median kampanja, jossa tavoitteena on kasvattaa Bisneskurssien tilaajakuntaa entisestään”, kertoo Talous ja Nuoret TAT ry:n kumppanuuspäällikkö Helka Otsolampi.

Apurahaa käytetään myös Bisneskurssien digitaalisen alustan kehittämiseen siten, että alustalta saa jatkossa parempaa dataa alustan käyttäjistä. Datan avulla kurssien markkinointia voidaan kohdistaa tehokkaammin. Lisäksi kursseja voidaan jatkokehittää käyttäjiä paremmin palvelevaksi, kun tiedetään esimerkiksi, mitkä kurssin tehtävät ja osa-alueet ovat toimivimpia.

”Koska TATin rahoitus pyörii käytännössä erilaisten apurahojen voimin, kehitys- ja markkinointityötä ei olisi pystytty tekemään ilman AEL:n tukea. Hanke on onnistunut hyvin, esimerkiksi työelämätaitoihin keskittyviä kursseja on tilattu lukuvuoden 2021–2022 aikana lähes puolet enemmän kuin edellisenä lukuvuonna.”

Apuraha antoi lähtösysäyksen Autoalan pätevöitymisohjelma APO:n kehittämiselle

Autoalan pätevöitymisohjelma APO on ammatillinen pätevöitymisohjelma, joka tarjoaa täydennyskoulutusta autoalalle. APO sai säätiöltä 15 000 euron suuruisen apurahan APO-toiminnan kehityshankkeeseen.

”Vuoden 2018 ammatillisen koulutuksen uudistuksen jälkeen APOn toiminta ei voinut enää jatkua entisellään. Siitä lähtien on ollut tarve APOn roolin uudelleenmäärittelylle. Kehityshanke nousi siis todellisesta tarpeesta: APO-verkosto ja brändi olivat vielä olemassa, mutta aiempi toiminta ei enää jatkunut”, kertoo Haaga-Helian koulutuspäällikkö Juha Marjakangas.

Hanke toteutettiin vuoden 2022 aikana tilaamalla opinnäytetyö APOn nykytilasta ja toiminnan kehittämisestä. Lisäksi järjestettiin APO-toiminnan kehittämistyöpaja ja päätösseminaari tehdyn tutkimuksen johtopäätösten pohjalta.

”Hankkeessa ymmärrettiin APO-verkoston merkitys niin oppilaitoksille, yrityksille kuin oppilaille. Vaikka APO-toiminta ei entisellään enää tarjoaisi koulutusta, verkoston merkitys säilyy ja sitä tulemme vaalimaan ja korostamaan tulevaisuudessa.”

APO-toimintaa tullaan uudistamaan lähitulevaisuudessa tutkimuksessa nousseiden teemojen pohjalta: toiminnan ytimen kirkastaminen, viestinnän kehittäminen sekä verkostojen merkityksen korostaminen ovat jatkossa toiminnan keskeiset elementit.

”Ilman AEL-rahoitusta APOn kehitys- ja edistämistyötä ei olisi saatu tehtyä laadukkaasti ja toiminnan uudelleenjärjestely olisi jäänyt tekemättä.”

Mies puhujanpöntössä APO-seminaarissa
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Petri Lempinen avaamassa APO-hankkeen päätösseminaaria.
Helppi on 4H:n kehittämä maksuton mobiilipalvelu, jolla kuka tahansa yksityishenkilö, yritys tai yhteisö voi tilata työpalvelua nuorilta.

Työnvälityssovellus Helppi sai tärkeää tukea markkinointiin

Apurahalla tuettiin myös Tampereen 4H-yhdistyksen hanketta, jonka tavoitteena oli markkinoida työnvälityssovellus Helppiä paikallisille nuorille sekä mahdollisille asiakkaille.

Helppi on 4H:n kehittämä maksuton mobiilipalvelu, jolla kuka tahansa yksityishenkilö, yritys tai yhteisö voi tilata työpalvelua nuorilta. Nuorten vastuullisina työnantajina toimivat 4H-yhdistykset.

Suurin osa apurahasta käytettiin projektityöntekijän palkkaamiseen: aiemmin sovelluksen ylläpito, markkinointi ja tuki oli ollut Tampereen 4H-yhdistyksen muiden työntekijöiden vastuulla, eikä siihen ollut riittänyt kylliksi aikaa muiden töiden ohessa. Projektityöntekijä on omalla työpanoksellaan kannustanut nuorten yrittäjyyttä, markkinoinut sovellusta esimerkiksi oppilaitosvierailuilla sekä toiminut Helpin kokonaisvaltaisena ylläpitäjänä ja tukihenkilönä.

Hankkeen aikana luotiin myös sosiaalisen median sisältöjä ja kampanjoita 4H-kanaville – nuoria koskevia yritystarinoita, mainoksia yritysvalmennuksista sekä erikseen suunniteltuja kampanjoita uusien seuraajien ja yrittämistä koskevan tiedon lisäämiseksi. Lisäksi palvelua on markkinoitu paikallislehti-ilmoituksilla, joilla on pyritty tavoittamaan erityisesti esimerkiksi kotityöapua tarvitsevia asiakkaita.

”Hankkeen aikana olemme onnistuneet tunnettuuden kasvattamisessa nuorten keskuudessa, ja olemmekin saaneet paljon uusia Helppi-nuoria asiakkaiden töitä tekemään. Asiakkaiden keskuudessa tunnettuus on kuitenkin vielä aika vähäistä, ja siihen aiommekin panostaa seuraavaksi, mikäli saamme lisärahoitusta”, kertoo Tampereen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna Tukiainen.

Lue lisää

Historia

Säätiömme juuret ovat viime vuosisadan alussa, jolloin Suomi oli voimakkaan teollistumisen edessä. Tarvittiin monenlaista koulutusta ja tähän tarpeeseen vastasi vuonna 1922 perustettu Ammattienedistämislaitos.

Pysy ajan tasalla!

Kirjaudu sisään​