Ammattienedistämissäätiö AEL sai runsaasti tasokkaita apurahahakemuksia

Riikka Heikinheimo lavalla seminaarissa kertomassa apurahahaun painopisteistä

Ammattienedistämissäätiö AEL:n tämän vuoden apurahahaku oli menestys. Hakemuksia tuli runsaasti ja niiden korkea taso yllätti jopa säätiön hallituksen.

AEL:n vuoden 2022 apurahat olivat haettavissa kesän ajan, ja elokuun loppuun mennessä säätiö vastaanotti huikeat 147 hakemusta. Säätiössä ollaan hakemusten määrästä todella tyytyväisiä, sillä apurahoja jaettiin vasta kolmatta kertaa. AEL sai uuden elämänsä apurahasäätiönä nyt vauhdilla liikkeelle.

AEL jakaa tänä vuonna apurahoina 150 000 euroa hankkeisiin, joiden avulla työelämässä vaadittavaa osaamista voidaan kehittää ja jotka uudistavat liiketoimintaa sekä suomalaista elinkeinoelämää innovatiivisella tavalla.

”On todella hienoa, että meidät on apurahatoimijana löydetty näinkin hyvin. Hakemuksia tuli todella kiitettävä määrä, ja hakijoita oli joka puolelta Suomea – se kertoo hyvää siitä, että olemme onnistuneet tietoisuuden levittämisessä”, iloitsee AEL-säätiön hallituksen jäsen, Elinkeinoelämän keskusliiton osaamisen ja innovaatioiden johtaja Riikka Heikinheimo.

Tuomariston toivomukset kuultiin

Apurahahaussa korostettiin tänä vuonna digivihreää siirtymää sekä vastuullisuuteen liittyvää ammatillista osaamista. Tuomariston toiveet konkreettisista, työelämää kehittävistä hankkeista on kuultu ja teemat ovat näkyvillä apurahahakemuksissa.

”Apurahahaussa oli kaksi pääteemaa: vihreä siirtymä sekä työelämän kehittäminen esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten työnhakijoiden onnistuneen perehdyttämisen ja sitouttamisen kautta. Nyt näyttää siltä, että nämä teemat toteutuvat hyvin tulleissa apurahahakemuksissa”, Heikinheimo kertoo.

Apurahaa hakivat niin yksityiset yritykset, järjestöt, oppilaitokset kuin muutkin toimijat ympäri Suomen. Hankkeiden monipuolinen kirjo tuo oman haasteensa hakemusten käsittelyyn.

”Tässä on melkeinpä runsaudenpula – hakemuksia on paljon, ja niiden taso on todella hyvä. Valitettavasti ihan kaikille hakijoille ei voida apurahaa jakaa.”

Hakemukset käsitellään syksyn aikana​

Tuomaristo käsittelee ja arvioi apurahahakemukset syksyn aikana, ja tukea saaville ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti loppuvuodesta. Kaikki apurahan saaneet julkistetaan myös AEL:n nettisivuilla.

”Ensi vuonna apurahahaulla on taas uudet teemat, joista päätämme keväällä. Tämän vuoden hakemusten perusteella vaikuttaa siltä, että AEL:n apurahalla saadaan jatkossakin rahoittaa todella hienoja hankkeita”, Heikinheimo summaa.

Lue lisää

Historia

Säätiömme juuret ovat viime vuosisadan alussa, jolloin Suomi oli voimakkaan teollistumisen edessä. Tarvittiin monenlaista koulutusta ja tähän tarpeeseen vastasi vuonna 1922 perustettu Ammattienedistämislaitos.

Pysy ajan tasalla!

Kirjaudu sisään​