Uusi apurahasäätiö syntyi – AEL täyttää sata vuotta

Sata ensimmäistä vuottaan ammatti- ja täydennyskouluttajana toiminut AEL suuntaa kohti seuraavia vuosikymmeniä yleishyödyllisenä apurahasäätiönä. Ammattienedistämissäätiö AEL:n ensimmäinen julkinen apurahakierros käynnistyy 8. kesäkuuta, ja apurahoja on jaossa vähintään 150 000 euroa. 

Ammattienedistämissäätiö AEL sr täyttää sata vuotta. Samalla se aloittaa uuden elämän yleishyödyllisenä apurahasäätiönä, joka tukee yritysten ja julkisten organisaatioiden innovatiivisia hankkeita sekä niiden tehokasta ja laaja-alaista hyödyntämistä. Säätiön tavoitteena on alkuvaiheessa jakaa apurahoja 150 000–250 000 euroa vuodessa.

AEL:n taustayhteisön muodostavat työntekijä- ja työnantajapuolen järjestöt. Säätiön hallituksessa ovat edustettuina Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Akava ry, Suomen Yrittäjät ry, ProAgria Keskusten Liitto ry, Helsingin kaupunki, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry ja Metsäteollisuus ry.

”Säätiön tehtävä on luoda menestystä suomalaiseen elinkeinoelämään ja edistää yhteiskuntamme kilpailukykyä. Tukemalla hankkeita, joiden opit ovat jaettavissa ja laajasti sovellettavissa, haluamme edistää yhteistyötä työelämässä. Ensimmäiset sata vuotta toimimme kouluttajana, joka toi uusinta osaamista suomalaisille työpaikoille. Nyt alamme nostaa esiin kaikkea sitä tietoa, taitoa, kokemusta ja näkemystä, jota organisaatioilla itsellään on”, AEL-säätiön hallituksen puheenjohtaja Anneli Karhula sanoo.

Apurahojen haku käynnistyy AEL:n satavuotisjuhlaseminaarissa 8. kesäkuuta. Apurahaa voivat hakea suomalaiset organisaatiot: yritykset ja julkiset toimijat. Yksityishenkilöille AEL ei myönnä apurahoja. Säätiön hallitus päättää apurahoista syyskuussa.

”Tuemme hankkeita, joissa syntyy uutta tietoa, taitoa, kokemusta ja näkemystä yritysten sekä julkisten organisaatioiden käyttöön. Valintakriteereitämme ovat hankkeiden käytännönläheisyys, vaikuttavuus, innovatiivisuus ja sovellettavuus. Apurahojen suuruus on hankekohtaista, mutta liikkuu kymmenissä tuhansissa euroissa”, säätiön toimitusjohtaja Kari Juntunen kertoo.

Lue lisää

Historia

Säätiömme juuret ovat viime vuosisadan alussa, jolloin Suomi oli voimakkaan teollistumisen edessä. Tarvittiin monenlaista koulutusta ja tähän tarpeeseen vastasi vuonna 1922 perustettu Ammattienedistämislaitos.

Pysy ajan tasalla!