Apurahahakemus

Organisaatio: Sunset TL Oy
Hakemus lähetetty: 24.06.2023
Lyhyt kuvaus hankkeesta: Olemme konseptoineet mallin, jossa korostuvat seuraavat asiat: Harrastusmahdollisuuksien kustannustehokkaan mallin rakentaminen ja toiminnan jalkauttaminen kansallisesti mahdollisimman moneen kaupunkiin ja kuntaan. Yhteistyö varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa (Musiikkipäiväkoti Priimi toimii kanssamme mallin rakentamisessa yhteistyökumppanina). Yhteistyö koulujen kanssa. Yhteistyö ammattiin valmistavien koulujen kanssa, jotta voimme rakentaa entistä parempia ja tulevia sukupolvia palvelevia liikuntakokonaisuuksia (herkkyysvuosien mukaista toimintaa ja sen päivittämistä nykypäivän haasteisiin). Lasten ja nuorten sekä perheiden liikkumisen tekeminen edulliseksi ja ohjatuksi. Harrasteympäristön ja -tilojen rakentaminen muunneltaviksi, houkutteleviksi, kehittäviksi ja kustannustehokkaiksi. Ohjattujen harrastusohjelmien rakentaminen on tehty yhteistyössä Kajaanin AMK harjoittelijan sekä opettajan kanssa. Tähän ohjelman rakentamiseen on käytetty hyväksi herkkyysvuosien mukaisia tarpeita

Pysy ajan tasalla!