Puutuoteteollisuus ry:n hankkeessa kehitetään puujätteen hyödyntämistä yhteistyössä yritysten kanssa. AEL-säätiön apurahan tuella työ jatkuu purkupilottien pohjalta kohti käytännön ratkaisuja.
Ammatinedistämissäätiö AEL on myöntänyt vuoden 2026 ensimmäisellä hakukierroksella 48 000 euron apurahan Puutuoteteollisuus ry:n PuuLoop-kiertotaloushankkeelle. Hakukierroksella käsiteltiin yhteensä 71 apurahahakemusta.
PuuLoop-hankkeessa tutkitaan ja kehitetään puujätteen lajittelua, käsittelyä, varmennusta ja teollista hyödyntämistä yhteistyössä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Aiemmissa selvityksissä on kartoitettu puujätevirtoja ja purku- sekä rakentamisvaiheessa syntyvän puujätteen käsittelyä.
”Digivihreän siirtymän edistäminen on yksi keskeisiä tavoitteitamme, ja kiertotaloudella on siinä tärkeä rooli. Puujätettä syntyy paljon esimerkiksi rakentamisessa, mutta sen hyödyntämistä hidastavat yhtenäisten käytäntöjen puute ja alan toimijoiden rajalliset resurssit. PuuLoop-hanke tarttuu näihin pullonkauloihin ja rakentaa edellytyksiä kiertotalouden laajemmalle toteutumiselle”, sanoo AEL-säätiön toimitusjohtaja Kari Kaihonen.
Tavoitteena toimintamallit purkupuun kierrättämiseen
Puutuoteteollisuus ry on suomalaisen puutuoteteollisuuden edunvalvoja ja kehittäjä, joka edustaa jäsentensä kautta yli 500 yritystä. Yhdistys edistää alan kilpailukykyä ja uudistumista hankkeilla, joihin yksittäisillä yrityksillä ei ole riittäviä resursseja.
AEL-säätiön apurahan avulla on tavoitteena jatkaa aiempien purkupilottien pohjalta työtä, jossa laboratoriotutkimuksiin perustuva tieto kierrätyspuusta viedään käytännön työelämässä hyödynnettäviksi prosesseiksi.
Piloteissa on osoitettu, että purkupuun tekninen kelpoisuus voidaan todentaa. Nykyinen testaus perustuu kuitenkin hitaaseen laboratorioprosessiin, jonka läpimenoaika on viikkoja. Nyt toteutettavassa hankkeessa laboratoriotutkimusten tieto, kuten lujuus, kosteus, pintakäsittelyt ja epäpuhtaudet, muutetaan osaksi kierrätyspuun käsittelylaitoksen normaalia prosessia.
Hanke tuottaa uutta osaamista ja käytännön toimintamalleja yritysten ja julkisten toimijoiden käyttöön sekä luo pohjaa kansalliselle varmennusmallille.
Apurahaa elinkeinoelämää hyödyttäville hankkeille
AEL tukee apurahoillaan hankkeita, jotka edistävät ihmisten, yritysten ja yhteisöjen teknistä osaamista ja kilpailukykyä. Hankkeiden tulee hyödyttää suomalaista elinkeinoelämää laajasti.
”Kannustamme hakijoita pohtimaan tarkasti, miten hanke vastaa valintakriteereihimme. Arvostamme käytännönläheisiä ja innovatiivisia hankkeita, jotka esimerkiksi kehittävät koko toimialaa. Hankkeiden tulosten täytyy olla vapaasti muidenkin hyödynnettävissä”, Kaihonen sanoo.
Apurahahaku on jatkuva, ja päätöksiä tehdään useita kertoja vuodessa. AEL-säätiön apurahavaliokunta pisteyttää hakemukset. Parhaat pisteet saaneiden joukosta valitaan finalistit, jotka kutsutaan lyhyeen haastatteluun. Päätökset jaettavista apurahoista tekee säätiön hallitus.
Apurahahakumme on avoinna!
Otamme apurahahakemuksia vastaan ympäri vuoden. Seuraava hakukierros päättyy 10.5., minkä jälkeen alamme arvioida saapuneita hakemuksia.
Tutustu apurahaa saaneisiin hankkeisiin:
- AEL myönsi 93 000 euroa apurahaa koulutusta, vientiä ja yrittäjyyttä edistäville hankkeille
- Uusi tekoälyalusta auttaa yrityksiä hyödyntämään dataa paremmin
- AEL-säätiön tuella ratkaisuja työvoimapulaan ja matemaattisen osaamisen vahvistamiseen
- Pelialan kasvu keskittyy harvoille – uusia yrityksiä tuetaan selkeämmällä yrittäjäpolulla