Satavuotisseminaarin vieraat: Hyviä ideoita täytyy osata jakaa myös muille

AEL:n 100-vuotisjuhlaseminaari huipentui vuoden 2022 apurahahaun julkistamiseen. Tarjolla on 150 000 euroa digivihreää siirtymää ja yksityisen sektorin työllisyyttä edistäville hankkeille. Seminaarivieraat pitivät apurahakriteereitä erittäin ajankohtaisina.

Tiia Brax ja Mervi Karikorpi eivät usko kopioimisen pelon olevan este innovoinnille.

Juhlaseminaarissa juhlittiin AEL:n matkaa Suomen ensimmäisestä aikuiskouluttajalaitoksesta apurahasäätiöksi, joka edistää osaamisen kehittämistä ja Suomen kilpailukykyä.

Juhlimassa oli asiantuntijoita eri toimialoilta teollisuudesta koulutukseen ja kiinteistöalaan. Tapahtuma myös striimattiin suorana lähetyksenä. Erityistä kiinnostusta vieraissa herätti tapahtumassa julkistettava apurahahaku ja sen kriteerit.

Aalto-yliopiston tutkija Reino Virrankoski saapui juhlaseminaariin kuulemaan apurahasta ja AEL:n kuulumisista. Säätiö on Virrankoskelle tuttu, sillä AEL ja Aalto-yliopisto ovat aikoinaan järjestäneet koulutusta yhdessä.

”Olen jo mainostanut apurahaa opiskelijoille, ja jään innolla seuraamaan, minkälaisia hankkeita apurahahaku nostaa esille.”

150 000 euroa osaamisen kehittämiseen

Apurahaa jaetaan tänä vuonna yhteensä 150 000 euroa. Apurahahaun teemoja ovat digivihreä siirtymä sekä työllisyyden parantaminen yksityisellä sektorilla.

Juhlaan osallistunut, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE:n toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu pitää AEL:n kriteerejä erittäin ajankohtaisina.

”Pidän etenkin siitä, että apurahahankkeilta vaaditaan konkreettisuutta, monistettavuutta sekä sitä, että niitä voidaan hyödyntää nopeasti ja laajasti. Näin voidaan aidosti tukea elinkeinoelämää.”

”Oma kokemukseni on, että yritykset ovat nykyään aika valmiita kehittämään yhdessä ja jakamaan osaamistaan”, AEL:n hallituksen jäsen Mervi Karikorpi Teknologiateollisuus ry:stä sanoi.

Kiitosta keräsi myös apurahateemojen ajankohtaisuus. Apurahaa voivat saada esimerkiksi hankkeet, joilla tuetaan organisaatioiden kykyä omaksua uusia teknologioita, uusien työntekijöiden perehdytysmalleja sekä maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden integraatiota osaksi työyhteisöä.

Innovaatiot jalostuvat uusien käyttäjien käsissä

Seminaarissa vieraillut Kiinteistötyönantajat ry:n Tiia Brax pitää apurahaa hyvänä mahdollisuutena tuoda esille teollisuuden innovaatioiden lisäksi myös palveluyritysten kehityshankkeita.

”Kiinteistöpalvelualalla tapahtuu tällä hetkellä paljon esimerkiksi palvelumuotoiluun ja energiatehokkuuteen liittyen, ja uskon siellä olevan paljon potentiaalia hankkeille apurahan puitteissa. Meidän pitää liittona viestiä tästä mahdollisuudesta, jotta mahdollisimman moni tarttuu tilaisuuteen”, Brax pohti.

”Kopiointia pelätään usein, mutta todellisuudessa harvoja asioita voi oikeasti kopioida. Innovaatiot vain jalostuvat uusien käyttäjien käsissä, mikä on tärkeää yhteiskunnan kehittymisen kannalta. Hyvät ideat pitää jakaa myös muille”, Tiia Brax lisäsi.

Lue lisää

Historia

Säätiömme juuret ovat viime vuosisadan alussa, jolloin Suomi oli voimakkaan teollistumisen edessä. Tarvittiin monenlaista koulutusta ja tähän tarpeeseen vastasi vuonna 1922 perustettu Ammattienedistämislaitos.

Pysy ajan tasalla!